Suurpelto ja Espoon arvomaailma

Tonttipäällikkö Eerolainen syyttää tämän päivän Hesarin Suurpelto-jutussa Espoon arvomaailmaa siitä, kaupunki ei pakkolunasta yksityisiä maita vaan lahjoittaa niille kaavoituksella suuret omaisuudet.

Suurpelto onkin hyvä esimerkki Espoon onnettomasta maa- ja kaavoituspolitiikasta. Vaikka alueelle on ollut tarkoitus muodostaa merkittävä uusi kaupunginosa, on yksityisille maanomistajille annettu valta kaavoittaa alue mielensä mukaan ja maksimoida voittonsa.

Ennen kaavoitusta v. 2006 valtuusto hyväksyi maankäyttösopimuksen maanomistajien kanssa. Sillä kaupunki luopui lain mukaisesta lunastusmahdollisuudestaan. Kun alueelle on tarkoitus osoittaa ainakin   miljoonan kerrosneliömetrin verran rakennusoikeutta, nousee alueen maanarvo vähintään 500 miljoonan euron verran. Vaikka maanomistajílta peritäänkin takaisin alueen infran kustannukset, käärii muutama maanomistaja liiviinsä euroja ainakin 100 loton jättipotin verran. Tämä arvonnousun olisi saanut hyödykseen kaupunki, jos lunastusmahdollisuutta olisi käytetty. Espoon päättäjät ovat asettaneet kuitenkin maanomistajien edun yhteisen edun edelle maksoi mitä maksoi.

Muistini mukaan sopimus hyväksyttiin valtuustossa yksimielisesti, mikä on varsin kummallista. Miksi vasemmisto ei esittänyt silloin maiden lunastamista - tästä olisi hyvä saada jonkinlainen selitys silloisilta valtuutetuilta.

Kumpi vai kampi

Pressavaalien jatkosta tulee melko mielenkiinnoton näytelmä. Niinistön ja Haaviston ulkopoliittiset näkemykset ovat niin lähellä toisiaan, että eroja saa hakea lähinnä nyansseita. Vaalikeskusteluista emme näe kiihkeitä taisteluja, kun molemmat ehdokkaat pyrkivät esiintymään mahdollisimman herrasmiesmäisesti ja rauhallisesti ja kaikkia äänestäjäryhmiä mielistellen.

Kun Väyrynen putosi ( tai pudotettiin ) pelistä, voi poliittisen eliittimme jatkaa rauhassa hallitsemista. Kataisen hallituksen takana olevat ryhmät ovatkin ilmoittaneet ilonsa vaalituloksesta. Mutta eurokriisistä, leikkauslistoista eikä kuntauudistuksestakaan tämä ei pelasta, mutta tuleva presidentti tulee olemaan hallituksen vankkana tukena, valittiinpa kumpi tahansa.

Vasemmiston tulos osoittaa lähinnä, että politiikasta on onnistuttu hävittämään politiikka. Tärkeämpää kuin ihmisten taloudelliset ja sosiaaliset edut tai maamme asema, tuntuvat olevan ehdokkaiden persoonat. Osasyynä on tietenkin politiikan siirtymisestä mediaan ja erityisesti televisioon. Laajapohjainen hallitusyhteistyö on antanut aloitteen kokoomuksen käsiin eikä vasemmisto ole kyennyt uskottaviin aloitteisiin esim. talouskysymyksissä tai ulkopolitiikassa.

Kumpi jäljellä olevista on sitten parempi valinta, vai kannattako äänestää ollenkaan. Niinistön valinta merkitsisi kuitenkin kokoomuksen asemien edelleen vahvistumista - Haaviston valinta voisi sen sijaan aiheuttaa pientä tervetullutta sekaannusta kuvioihin.

Mikä ratkaisee

Suomen presidentti ei ole vallaton edushenkilö niinkuin monissa maissa. Ulko-ja turvallisuuspolitiikan johtaminen on vaativa ja vastuullinen tehtävä- siksi presidentin valintaan tuleekin suhtautua vakavasti. Siinä ei tule ratkaista toisarvoiset tekijät, kuten ehdokkaan edustavuus, sisäpoliittiset mielipiteet tai puoluekanta. Nekin ovat tärkeitä, mutta tärkeintä ovat ehdokkaan näkemykset Suomen asemasta ja eduista muihin maihin nähden sekä suhtautuminen globaaleihin kysymyksiin. Ehdokkaalla tulee olla myös kokemusta ja näyttöä ulkopolitiikan hoidosta mieluiten pääministerin tai ulkoministerin tehtävissä.

Ylivoimaisesti eniten kokemusta ehdokkaista on Paavoilla Väyrynen ja Lipponen. Lipponen on kuitenkin EU-intoilija. Hänen johdollaan Suomi vietiin varsin epäilyttävin keinoin EMUn jäseneksi ja nyt hän on ajamassa avoimesti EUn liittovaltiokehitystä. Eipä ole unohtuneet hänen nöyristelynsä USAn entisen presidentin edessä ja NATO-puheensakaan, jotka nyt on tosin vaalien alla piilotettu. Näkemyksiltään Lipponen on ehdokkaiden oikeata laitaa, mikä kuvaa myös hänen puolueensa varsin surkeata tilaa.

Väyrysellä on ulkopoliittista kokemusta vuosikymmenien ajalta. Hänellä on myös realistinen näkemys Suomen asemasta pohjoismaana ja Venäjän naapurina. Varauksellinen suhtautuminen EUhun on myös hänelle ansioksi, sillä EUn kehitys näyttää johtavan yhä tiiviimpään - mm. sotilaalliseen liittoon Saksan johdolla. Liittosuhteista Saksaan meillä on jo riittävästi historiasta kokemusta, mitä ei tule unohtaa, vaikka olosuhteet nyt ovatkin toiset. Väyrysen näkemykset kestävästä kehityksestä ja sen edistämisestä kansainvälisesti ovat myös varteenotettavia, sillä Suomen tulee olla näissä kysymyksissa edelleen aktiivinen.

Muiden ehdokkaiden ulkopoliittinen kokemus on varsin heppoista. Gallupsuosikki Niinistö on tosin opiskellut tiivisti kansainvälisiä kysymyksiä ilmeisesti luullen tulevansa valituksi. Niinistö on kuitenkin varsinainen kameolontti, jota yrittää ottaa etäisyyttä puolueeseensa, koska tietää että kokoomuslaisuus ei ole kovin hyvä meriitti presidentiksi pääsemiseen.

Haavisto ja Biaudet ovat toimineet kansainvälisissä tehtävissä, mutta heidän suhtautumisensa keskeisiin ulkopoliittisiin kysymyksiin on jäänyt vaalikeskusteluissa vähintään epäselväksi, mikä voi johtua myös heidän kokemattomuudestaan niiden käytännön hoidosta. Kummankaan käsiin en antaisi maamme ulkosuhteiden hoidon johtamista.

Arhinmäki ja Essayah joutavat vielä kasvamaan ja hankkimaan kokemusta, vaikka molemmissa onkin potentiaalia vaativiinkin tehtäviin.

Tapiolalle mahdollisuudet kehittyä

Tapiola rakennettiin 50- ja 60-luvuilla ajatuksena tarjota lapsiperheille edullisia asuntoja ja luoda uudenlainen puutarhakaupunki. Tapiolan sijainti oli silloin melko syrjäinen ja alueen rakennustehokkuus oli sen mukainen - aluetehokkuus on vain 0,25. Se oli kuitenkin tehokkaampi kuin Espoon väljät omakotialueet. 

Tilanne on nyt aivan toisenlainen - Espoo on laajentunut pitkälle länteen uusilla tehokkailla asuinalueilla. Tapiola on jäänyt näiden ja Helsingin kantakaupungin väliin. Tapiolan rakentamista ei ole kuitenkaan tehostettu keskustaa lukuunottamatta, vaikka sen sijainti ja valmis infra antaisivatkin siihen hyvät mahdollisuudet. Tapiolan ympärille on myös noussut tehokasta työpaikkarakentamista, mutta Tapiola ei ole tarjonnut näiden työntekijöille juurikaan asumismahdollisuuksia.

Tapiolan asukasmäärä on nyt noin 15 000, kun se vielä 40 vuotta sitten oli 18 000. Samalla alueen väestörakenne on voimakkaasti vanhentunut ja lasten määrä on liki puolittunut. Alue on muuttunut lapsiperheistä hyvätuloisten eläkeläisten kaupungiksi. Lasten vähetessä on moni koulu ja päiväkoti jouduttu lopettamaan ja myös kaupalliset palvelut ovat kuihtuneet. Samalla asuntojen hinnat ovat nousseet pilviin eikä alueelle olekaan tavallisille lapsiperheille mitään mahdollisuuksa muuttaa asumaan.

Tapiolan liikenteellinen sijainti on hyvä ja se vain paranee, kun metro valmistuu ja tulevaisuudessa myös uusi pikaraitiotie ajanee Tapiolan lävitse. Tämä edelleen korostaa Tapiolan mahdollisuuksia ottaa vastaan uusia asukkaita ja toimintoja.

Tapiolan kehittämisen ongelmaksi ovat kuitenkin nousseet suojelupyrkimykset. Museovirasto pitää aluetta "kansallismaisemana", jossa ei saisi muuttaa mitään. Vain keskusta ja sen eteläpuolinen alue ovat voineet kehittyä, mutta vanhan rakennuskaavan alue on viraston mielestä museoaluetta, jota se mustasukkaisesti vahtii. Myös keskustassa museovirasto vastustaa korkeata rakentamista, vaikka se on melkein ainoa rakentamissuunta, jotta alueelle voidaan edes jotain rakentaa.

Jos Tapiola halutaan säilyttää elävänä kaupunkina, joka tarjoaa asumismahdollisuuksia myös lapsiperheille ja ympäristön työntekijöille sekä monipuoliset kaupunkimaiset palvelut koko suuralueelle, edellyttää se tiukoista suojelutavoitteista tinkimistä. Alueelta onkin tutkittava mahdollisuuksia uusille rakentamistonteille. Tämä on mahdollista säilyttäen Tapiolan puutarhaluonne, vaikka kaikkia viherlänttejä ei voikaan säästää. Tapiolan puistojen määrä on niin suuri, että niistä on varaa hieman tinkiä. Tavoitteena voisi olla uusien asuntojen rakentaminen ainakin 2000-3000 asukkaalle. Rakentamisella tulisi myös tasapainoittaa alueen väestörakennetta eli suosia pienituloisia ja lapsiperheitä.  Kun Tapiolan ympäristöön - Keilaniemeen ja Hagalundintien varrelle on lisäksi tulossa uutta asutusta, voidaan saada riittävä väestöpohja palvelujen kehittämiselle ja liikekeskuksen uudelle nousullekin.

Tapiolan kehittäminen on kestävän kehityksen mukaista, sillä alueen sijainti on keskeinen ja sen joukkoliikennepalvelut erinomaiset varsinkin kun metro otetaan käyttöön. Alueen rakentaminen ei myöskään edellyttä uuden infran rakentamista, mikä tulee yhteiskunnalle ja kaupungille edulliseksi.

Jos tiukoista suojeluvaatimuksista ei voida tinkiä, muuttuu Tapiola rikkaiden reservaatiksi  kuihtuvine palveluineen ja  rappeutuvine viheralueineen - museoalueeksi keskelle elävää pääkaupunkiseutua. Tämä on tuskin kenenkään edun mukaista.