Suomen presidentti ei ole vallaton edushenkilö niinkuin monissa maissa. Ulko-ja turvallisuuspolitiikan johtaminen on vaativa ja vastuullinen tehtävä- siksi presidentin valintaan tuleekin suhtautua vakavasti. Siinä ei tule ratkaista toisarvoiset tekijät, kuten ehdokkaan edustavuus, sisäpoliittiset mielipiteet tai puoluekanta. Nekin ovat tärkeitä, mutta tärkeintä ovat ehdokkaan näkemykset Suomen asemasta ja eduista muihin maihin nähden sekä suhtautuminen globaaleihin kysymyksiin. Ehdokkaalla tulee olla myös kokemusta ja näyttöä ulkopolitiikan hoidosta mieluiten pääministerin tai ulkoministerin tehtävissä.
Ylivoimaisesti eniten kokemusta ehdokkaista on Paavoilla Väyrynen ja Lipponen. Lipponen on kuitenkin EU-intoilija. Hänen johdollaan Suomi vietiin varsin epäilyttävin keinoin EMUn jäseneksi ja nyt hän on ajamassa avoimesti EUn liittovaltiokehitystä. Eipä ole unohtuneet hänen nöyristelynsä USAn entisen presidentin edessä ja NATO-puheensakaan, jotka nyt on tosin vaalien alla piilotettu. Näkemyksiltään Lipponen on ehdokkaiden oikeata laitaa, mikä kuvaa myös hänen puolueensa varsin surkeata tilaa.
Väyrysellä on ulkopoliittista kokemusta vuosikymmenien ajalta. Hänellä on myös realistinen näkemys Suomen asemasta pohjoismaana ja Venäjän naapurina. Varauksellinen suhtautuminen EUhun on myös hänelle ansioksi, sillä EUn kehitys näyttää johtavan yhä tiiviimpään - mm. sotilaalliseen liittoon Saksan johdolla. Liittosuhteista Saksaan meillä on jo riittävästi historiasta kokemusta, mitä ei tule unohtaa, vaikka olosuhteet nyt ovatkin toiset. Väyrysen näkemykset kestävästä kehityksestä ja sen edistämisestä kansainvälisesti ovat myös varteenotettavia, sillä Suomen tulee olla näissä kysymyksissa edelleen aktiivinen.
Muiden ehdokkaiden ulkopoliittinen kokemus on varsin heppoista. Gallupsuosikki Niinistö on tosin opiskellut tiivisti kansainvälisiä kysymyksiä ilmeisesti luullen tulevansa valituksi. Niinistö on kuitenkin varsinainen kameolontti, jota yrittää ottaa etäisyyttä puolueeseensa, koska tietää että kokoomuslaisuus ei ole kovin hyvä meriitti presidentiksi pääsemiseen.
Haavisto ja Biaudet ovat toimineet kansainvälisissä tehtävissä, mutta heidän suhtautumisensa keskeisiin ulkopoliittisiin kysymyksiin on jäänyt vaalikeskusteluissa vähintään epäselväksi, mikä voi johtua myös heidän kokemattomuudestaan niiden käytännön hoidosta. Kummankaan käsiin en antaisi maamme ulkosuhteiden hoidon johtamista.
Arhinmäki ja Essayah joutavat vielä kasvamaan ja hankkimaan kokemusta, vaikka molemmissa onkin potentiaalia vaativiinkin tehtäviin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti