Karjalan prikaatin kouluttaja haukkui presidentti Halosta kommunistinaiseksi, joka ei sovi puolustusvoimien ylipäälliköksi. Yksittäinen tapaus vai ajan ilmiö?
Viime aikoina on netin keskustelupalstoilla saanut yhä useammin lukea, kuinka nyt pannaan sosiaalipummit ja maahanmuuttajat kuriin. Asenteiden kovenemista kuvaavat myös kerjäämisen kieltämisen halukkuus ja suunnitelmat maahanmuuttajaperheiden yhdistämisen vaikeuttamiseksi. Asenteet ovat siis kovenemassa ja siihen sopivat jonkun yliluutnantinkin lausahdukset.
Uutta pontta äärioikeistolle ovat antaneet perussuomalaisten galluplukemat ja Soinin nostaminen jopa pääministeriehdokkaaksi. Jyrki Katainen ja YLEn kokoomuslainen johto ovat olleet etunenässä perussuomalaisten nostamisessa. Samaan aikaan vasemmiston kannatus on historiallisissa pohjalukemissa. Persujen hännystely mediassa ei tilannetta ainakaan paranna.
tiistai 22. helmikuuta 2011
torstai 17. helmikuuta 2011
Kokoomuksen vaarallinen taktiikka
Perussuomalaiset ovat nousseet gallupeissa suurten rinnalle ja nyt puolueen pj on kokoomuksen ja YLEn toimesta nostettu oikein pääministeriehdokkaiden joukkoon.
Puolueen kannatusta sopii ihmetellä, sillä esim. eduskunnassa sen edustajat ovat loistaneet lähinnä asiantuntemattomuudellaan. Tänään eduskunnan kyselytunnilla ei heillä ollut mitään sanottavaa maamme ulkopolitiikasta eikä EU:n uusista kuvioista. Soini on hyvä puhumaan, mutta näillä avuilla ei maatamme johdeta ei ainakaan pääministerin paikalta.
Vastenmielisintä puolueessa on sen riveissä lymyävät rasistit. Halla-aho sai jopa tuomion rasistisesta kiihotuksesta, mutta tämä ei ole estänyt hänen kansanedustajaehdokkuuttaan eikä mediakaan ole juuri noteerannut hänen asenteitaan. Ruotsissa vastaaviin ilmiöihin on suhtauduttu aivan toisella vakavuudella, mutta täällä muukalaisvastaisuus näyttää leviävän muihinkin puolueisiin.
Kokoomus näyttää nostavan persuja myös vaalitaktisista syistä. Ilmeisesti puolue laskee, että näin voidaan syödä parhaiten keskustan ja demareiden kannatusta. Tämä turvaisi kokoomukselle suuurimman puolueen aseman vaaleissa, mikä onkin puolueelle ja miksei koko vaalituloksen kannaltakin tärkeimpiä kysymyksiä. Jos vaalien jälkeen suurimmat puolueet ovat kokoomus ja persut ei todella hyvältä näytä.

perjantai 11. helmikuuta 2011
Wikileaks-paljastukset
Paljastukset Suomen ja USA:n suhteista ovat varsin hämmentäviä. Suhteet ovat olleet paljon läheisemmät kuin julkisuuteen on annettu ymmärtää. Erityisesti Lipposen ja kokoomuksen mateleva suhtautuminen maailman suurvaltaan on ollut maamme etujen vastaista toimintaa. Ei liene aivan yhdentekevää, mitä Venäjä ajattelee luottamuksellisten keskustelujen vuotamista USAn tietoon.
Uutta tietoa on myös se innokkuus, millä USA on ajanut maatamme Naton jäseneksi. Kysymys ei varmaan ole huolesta maamme turvallisuudesta, vaan halusta levittää sotilaallista valtapiiriään yhä enemmän Venäjän rajoille. Jos Naton joukot saadaan vedettyä aivan Pietarin ja Muurmanskin porteille, vahvistaa se USAn asemia Venäjään nähden joka suhteessa.
Paljastukset vaikuttavat myös tulevien eduskuntavaalien asetelmiin - niistä on tulossa myös ulkopoliittiset vaalit. Jos kokoomus saa vaalivoiton ja pääsee hallituksen johtoon, voi se saada helpommin läpi myös ulkopoliittisia tavoitteitaan, joista tärkein on varmaan Nato-jäsenyys. Vielä pahempaa, jos puolue saa oman presidentinkin vuoden päästä.
Eduskuntavaaleissa onkin valittava sellaisia ehdokkaita, joilla on näyttöä ulkopoliittisesta osaamisesta ja esittää selkeä näkemys Suomen tulevasta asemasta.

perjantai 4. helmikuuta 2011
Sylttytehdas paljastuu
Loukon kuulustelupöytäkirjoista paljastuu varsin mielenkiitoisia seikkoja. Rakennusteollisuusliiton johtajan Ensio Hakkaraisen isännöimiin vuosittaisiin kevättalven "seminaareihin" on osallistunut Louko ja Helsingin kaupungin rakennusviraston päällikkö Matti-Pekka Rasilainen ( kaikki vaimoineen ). Tilaisuudet on järjestetty liiton omistamalla Kuusamon hirsimökillä.
Hakkarainen paljastaa, että Loukot ovat olleet heidän perhetuttunsa pitkältä ajalta. Kuusamon kolmen hengen "seminaarit" ovat todellisuudessa olleet hänen mukaansa "aivoriihejä". Näissä tilaisuuuksissa onkin kehitelty sitä kuntien rakennustoimintojen yksityistämislinjaa, jota on toimeenpantu mm. Espoossa. Espoohan on ollut avaamassa uudenlaisia käytäntöjä ns. elinkaarimallista. Siinä rakennusliike paitsi rakentaa niin myös ylläpitää kiinteistöä jopa 25 vuoden ajan ja kaupunki maksaa siitä vuosimaksua. Sen edullisuudesta ei vaan ole minkäänlaista näyttöä, mutta kaupungin se sitoo ratkaisuun pitkäksi ajaksi.
Louko on heittäytynyt kuulusteluissa hyvin vaatimattomaksi. Hänellä ei kuulema ole mitään päätösvaltaa, sillä luottamuselimet tekevät mitä haluavat. Kaupungin asiantuntijoiden päätäkään ei kuulema käännetä millään, joten Loukoparka on ollut siis aivan viraton. Kumma kyllä rakennusalan johtajat ovat olleet kuitenkin hyvin halukkaita kutsumaan Loukoa erilaisiin tilaisuuksiin.
Tosiasiassa Louko on ollut varsin keskeinen henkilö Espoon politiikan kehittelyssä. Kaupungin strategiset linjaukset, jotka valtuusto vuosittain hyväksyy, ovat olleet Loukon ja Kokkosen ( ja muiden kokoomuksen keskeisten virkamiesten ) laatimia teesejä. Keskeisin niistä on "kumppanuuspolitiikka", johon vedoten on siirretty toimintoja ja niiden mukana päätösvaltaakin yhä enemmän yksityisille tahoille. Loukon varsin yksityiskohtainen asioiden ohjaus on ollut myös tunnettu tosiasia toimialalla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)