Hesari julkaisi tänään ansiokkaasti tietoja tuloerojen kasvusta 90-luvun alusta lähtien. Rikkaus lähti kasaantumaan, kun pääomatulojen verotusta kevennettiin niin, että kupongin leikkaajia verotetaan keveämmin kuin työtuloja. Tämäkö on nyt sitä työllisyyden edistämistä, mistä mm. pääministeri Katainen on joka yhteydessä saarnannut. Todellisuudessa verotus houkuttelee muuttamaan tulot pääomatuloiksi eikä päinvastoin.
Mallia on otettu USAsta - tuosta uusliberalismin syntymaasta. Siellä saatiin uskoteltua päättäjille, että alhainen varakkaiden verotus lisää talouskasvua ja sitä kautta hedelmiä putoaa myös köyhemmille. Näinhän ei ole suinkaan ole käynyt, vaan talouden kasvulukemat ovat jatkuvasti pudonneet. Hillitön keinottelu, jonka suuret tulot ja omaisuudet sallivat, on johtanut koko maailman talouden pahimpaan kriisiin sitten 30-luvun. Mitkään uusliberalistien lupaukset eivät ole toteutuneet, mutta se ei ole pysäyttänyt aatteen etenemistä myös Suomeen.
Päävastuun tuloerojen kasvattamisesta kantaa epäilemättä oikeistomme, mutta myös vasemmisto on ollut mukana politiikan toteuttamisessa. Mainittavaa muutosta ei ole tuo myöskään nykyinen hallituksemme, vaikka sitä kovasti mm. Vasemmistoliiton taholta uskotellaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti