Alkavan presidentinvaalikamppailun suuri kysymys on, pystyykö Niinistö säilyttämään ennakkosuosikin paikkansa myös todellisessa vaalissa. Niinistön voitto olisi jatkoa kokoomuksen riemukululle ja varmistaisi kokoomuksen hegemoniaa entisestään sisäpolitiikassa. Ulkopolitiikkaahan ovat demarit johtaneet vuosikausia eikä kokoomus vahvoista asemistaan huolimatta kyennyt viime hallituskaudella saamaan oikein otetta haltuunsa. Niinistön voitto merkitsisi käännettä myös tässä suhteessa.
Niinistön heikkoudet ovat kuitenkin juuri ulko-ja turvallisuuspolitiikassa, mistä hänellä ei ole oikein mitään näyttöä. Eipä hänellä näytä olevan riittävää kiinnostustakaan tähän presidentin toimen keskeiseen tehtäväalaan. Epämääräiset lausunnot Suomen NATO-jäsenyydestä eivät ole olleet vakuuttavia vaan vaikuttavat pikemminkin kiemurtelulta taustapuolueensa NATO-intoilun ja yleisen mielipiteen välillä. Kovin uskottavilta eivät siis vakuuta hänen lausuntonsa NATO-jäsenyyden tarpeellisuudesta.
Keskustan Väyrynen lähti vaalikamppailuun kovin epäedullisista asemista, sillä puolueen johto ei ollut innostunut hänen ehdokkuudestaan. Väyrysen kokemus ulkopolitiikasta ja hänen kykynsä käydä poliittista taistelua ovat kuitenkin melko vakuuttavia eikä hänen mahdollisuuksiaan olekaan syytä väheksyä. Hänen päävastustajiansa eivät ole kuitenkaan muut ehdokkaat vaan "etelän median" ylenkatse ja NATO-myönteisyys.
Vasemmistoliitto päättää ehdokkaastaan viikonvaihteessa. Puolueella on vain huonoja vaihtoehtoja. Jos ehdokasta ei ole, jää puolue piiloon eikä voi tuoda esiin ulkopoliittisia tavoitteitaan. Jos ehdokas on Arhinmäki niinkuin näyttää ilmeiseltä, tulee hänestä ainoana hallituksen ministeriehdokkaana Soinin ja Väyrysen sylkykuppi erityisesti EU-kysymyksissä. Tässä Arhinmäen asema hallituksen linjan puolustajana ja vastuunkantajana tulee olemaan melko toivoton eikä tämä merkitse hyvää myöskään puolueen kannalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti