Lentokentän uusi ympäristölupa on saanut kentän ympäristön kunnilta karvat pystyyn. Lentomelun kasvu häiritsee asukkaita ja rajoittaa uusien asuinalueiden rakentamista kentän ympäristössä mm. Vantaalla ja Keravalla.
Vantaan lentokenttä on tietenkin elintärkeä koko Suomelle Helsingin seudusta puhumattakaan. Meluongelmiin on kuitenkin pystyttävä puuttumaan niin, että melualue ei enää laajene ja että melusta kärsivien tuskaa vähennetään. Meluhaitoista on myös saatava korvaus, josta kentän omistaja eli Finnavia on vastuussa. Ympäristöluvilla asia ei pelkästään hoidu.
Yksi keino rajoittaa meluhaittoja on siirtää lentoliikennettä muille kentille, joissa haitat ovat vähäisempiä. Helsinki-Vantaalle on nyt keskittynyt valtaosa ulkomaanliikenteestä ja sitä luulisi olevan mahdollista siirtää esim. Tampereen, Oulun ja Kuopion kentille. Tämä vaatii kuitenkin sitä, että uusi liikenneministeri ottaa asian haltuunsa ja käynnistää selvitystyön asiasta.
Lentoyhteyksien parantamisella "maaseutukentillä" on myös aluepoliittista merkitystä, sillä yritykset sijoittuvat mielellään sinne, mistä on hyvät yhteydet ulkomaille. Myös lentokenttien talouden kannalta tasapuolisempi liikenteen jakautuminen on eduksi.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti