Espoon kaupunki on lainaamassa 10 miljoonaa euroa Tapiolan jalkapallohallihankkeelle. Hanke käsittää mm. 8000 hengen suljettavan katsomon. Hankkeen takana on muutama yksityishenkilö - mm. Toivo Sukari, mutta hankkeen takaajaksi he haluavat Espoon kaupungin. Hanke onkin sangen riskipitoinen ja perustuu suuriin yleisömääriin jalkapallo-otteluihin ja muihin kaupallisiin tilaisuuksiin.
Tapiolan urheilupuistossa on jo suuri yleisöhalli - jäähalliareena, joka tarjoaa mahdollisuuden järjestää mm. suuria konsertteja jääkiekko-otteluiden lisäksi. Helsinkiin on rakennettu muutama vuosi sitten uusi jalkapallostadion ja Leppävaarassa on hieno stadion melko vähäisessä käytössä. Kaiken järjen mukaan seudulla on jo tarpeeksi mahdollisuuksia jalkapallo-otteluille ja suurille yleisötilaisuuksille. Uusi hanke ei tulekaan välttämättömään tarpeeseen vaan laskelmiin, joita ei ole julkistettu. Onkin hyvin mahdollista, että koko hanke kaatuu vielä kaupungin käsiin, kun laskelmat pettävät.
Hallin rahoitusta on tarkoitus järjestää myös siten, että kaupunki sitoutuu ostamaan hallista 300 000 eurolla vuosittain harjoitusvuoroja. Jalkapallohalleja on jo Espoossa tarpeeksi ja jalkapallon harjoittaminen sisätiloissa ei ole sellaista toimintaa, jota kaupungin tulisi lisätä.
Paljon tähdellisempää olisi mm. saneerata Leppävaaran uimahalli, joka on rapistunut pahasti sekä lisätä muutenkin uimahallitarjontaa Espoossa. Tämän luulisi palvelevan kaupunkilaisia huomattavasti paremmin kuin jalkapalloilumahdollisuudet talvella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti