Vasemmiston kriisi

Jouluna tuli luettua kirjanen nimeltään Puolueiden kriisi. Kirjassa ruoditaan erityisesti vasemmiston kriisiä ja varsin ansiokkasti. Onhan maamme vasemmisto haksahtanut tukemaan uusliberalistista talouspolitiikkaa, jolla ei ole mitään tekemistä vasemmistolaisuuden kanssa. Tuloksena on ollut mm. tuloerojen valtava kasvu, köyhyyden lisääntyminen, maamme talouspoliittisen itsenäisyyden menettäminen ja vasemmiston poliittisen uskottavuuden menetys, missä suossa rämmitään edelleenkin.
Kirjassa ei nimetä syyllisiä, mutta pääansio kuuluu epäilemättä Paavo Lipposelle ja muille demarijohtajille. Vasemmistoliitosta erityiskiitokset voidaan antaa Matti Viialaiselle, Claes Anderssonille ja Suvi-Anne Siimekselle. Näistähän Viialainen ja Siimes ovat jo omille teilleen häipyneetkin.
Poliittinen itsekritiikki vasemmistossa on edelleen tekekemättä, mikä olisi kuitenkin välttämätöntä uudistumiselle ja poliittisen uskottavuuden palauttamiselle. Kirjanen voi auttaa tässä prosessissa huomattavasti.
Itse vedin johtopäätökset v. 1995, kun Vasemmistoliitto meni Lipposen ensimmäiseen hallitukseen. Hallitusohjelma merkitsi täyskäännöstä Vasemmistoliiton silloiseen politiikkaan - en voinut sitä ymmärtää enkä hyväksyä äänestäjien pettämistä. Siksi katsoin parhaaksi jäädä sivuun puoluetoiminnasta.

Jätteenpolttolaitos vihdoinkin

YTV valitsi polttolaitoksen sijoituspaikaksi Långmossebergetin eikä Ämmässuota. Valinnan ratkaisi ilmeisesti se, että Fortumilla on Espoossa valmistumassa uusi maakaasulaitos ja lisäkapasiteettia ei tarvita pitkään aikaan jos koskaan. Vantaalla on taas tarvetta lisäkapasiteetista.

Valinta on epäilemättä ilonaihe Kolmperän suunnan asukkaille, mutta pettymys Histan rakentamista ajaville. Olisihan uusi voimalaitos alueen kupeessa antanut edes yhden järkiperusteen Histan rakentamiselle. En ihmettelisi, jos YIT ilmoittaa lähiaikoina luopuvansa koko hankkeesta, sillä se tuskin on sillekkään edullinen.

Jätteen poltosta on väännetty kättä kohta pari vuosikymmentä. Luonnonsuojeluliitto ja ystäväni Erja Heino ovat pystyneet jarruttamaan jätteenpolttoa varsin kyseenalaisin perustein. Polton todellinen vaihtoehto kaatopaikka on ympäristölle ja ilmastolle huomattavasti haitallisempi jätteen käsittelytapa. Vihreätkin ovat vihdoin tajunneet tämän ja luopuneet polton jarruttamisesta.

Jättikeskus Lommilaan?

Lommilan kauppakeskushanke on osoitus kaupan keskusliikkeiden vallasta. Niille on edullista siirtää logistiset kustannukset asiakkaille, tappaa lähikaupat ja vähentää kilpailua. Tällaiseen "kehitykseen" ei kuitenkaan ole pakko alistua, vaan kunnat voivat kaavoitusmonopolillaan halutessaan ohjata kehitystä.

Lommilan jättihanke on mitoitettu hoitamaan puolen Espoon ja kymmenien kilometrien säteellä myös naapurikuntien aluetta. Tämä merkitsee ylipitkiä kauppareissuja ja pohjan viemistä lähipalveluilta Pohjois-Espoossa, Nupurin suunnassa ja Kauklahdessa.

Jättikeskus synnyttäisi paljon liikennettä eli lisää päästöjä ja ruuhkia. Liikenneverkkoa tulisi parantaa kymmenillä miljoonilla euroilla. Raideliikenteen kanssa keskuksella ei ole mitään tekemistä, vaikka sellaistakin jälleen yritetään päättäjille uskotella.

Lommilan väitetään olevan osa Espoon keskustaa. Tätä voidaan jo kutsua silmänkääntötempuksi. Etäisyyttä Espoon asemalle on kaksi kilometriä - yhtä hyvin Soukan keskustan voidaan väittää olevan osa Espoonlahden keskustaa tai Kuitinmäen Matinkylän keskustaa. Todellisuudessa Lommila vie Espoon keskustalta kehittämimahdollisuudet ja voi kuihduttaa jo sinne syntyneetkin palvelut.

Mikä sitten vaihtoehdoksi. Ennenmuuta on kehitettävä Espoon keskustaa erikoiskaupan sijoituspaikkana - siihen antaa uusi Entresse ja Espoontorin laajennushankkeet hyvät mahdollisuudet. Kasvava Kauklahti tarvitsee parempia palveluja ja uuden keskusta-alueen. Myös Pohjois-Espooseen ja Nupurilaan kaivataan lisää kaupallisia palveluja.

Lommilan suunniteluille kaupalle olisikin laadittava vaihtoehtoinen suunnitelma vastaavan kerrosalan sijoittamiseksi niin, että se palvelee paremmin asukkaita ja aiheuttaa vähemmän liikennettä. Lommila sopii autokaupan ja muun tilaa vaativan kaupan laajennusalueeksi - päivittäistavarakaupan suuryksikköjä sinne ei tule sijoittaa.

YLEISKAAVOITUKSEN LYHYT HISTORIA

Espoon eteläosien yleiskaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa toiseen kertaan. Nyt Espoo on kokonaisuudessaan yleiskaavoitettu lukuun ottamatta kolmea selvitysaluetta.

Yleiskaavoitus alkoi Espoon kunnanvaltuuston päätöksellä v. 1966, joten kaavoitus kesti uskomattomat 42 vuotta. Samaan aikaan naapurikunnat Helsinki ja Vantaa ovat kyenneet laatimaan useita kokonaisyleiskaavoja ja näin ohjaamaan määrätietoisesti alueensa maankäytön kehitystä. Mutta Espoo on oma lukunsa.

Espoon yleiskaavoituksen historia on surkuhupaisa sekoitus poliittista peliä, linjattomuutta, kyvytöntä johtamista, ammattitaidottomuutta ja ennen muuta maanomistajien ja rakennusliikkeiden kumartelua. Hyvät kaavoitusperiaatteet ja linjakkuus ovat jääneet lapsipuolen asemaan.

Tärkeimmät Espoon maankäyttöpäätökset tehtiin jo 60-luvulla, kun valtuusto hyväksyi suurella äänten enemmistöllä seitsemän aluerakentamissopimusta. Niillä päätettiin mm. Kivenlahden, Soukan, Matinkylän, Karakallion ja Olarin rakentamisesta. Aluerakentamissopimuksilla hajotettiin myös Espoon kaupunkirakenne.

Pertti Maisalan mukaan yhdyskuntarakenne hajotettiin jo aikaisemmin maanomistajien laatimilla ja lääninhallituksen hyväksymillä rakennuskaavoilla. Niiden rakentamisvolyymi on ollut kuitenkin vain murto-osa aluerakentamissopimuksiin verrattuna. Poikkeuksen muodostaa Tapiola, mutta se ei hajotakaan seudun rakennetta niin kuin ei myöskään Leppävaaraan suuralueelle hyväksytyt suunnitelmat.

Aluerakentamissopimuksilla oli myös muita epämiellyttäviä vaikutuksia - ne naittivat puolueet ja rakennusliikkeet keskenään. Miltei jokainen puolue ja merkittävä poliitikko on saanut korruptiorahaa rakennusliikkeiltä, jotka näin ostivat itselleen edullisia päätöksiä.

Kaupunkirakenteen hajottamisen mahdollistivat myös uudet moottoritiet Turunväylä ja Länsiväylä, jotka toteutettiin Maailmanpankin lainoituksella. Tämä osoittaa enemmän auto- ja öljyteollisuuden vaikutusvaltaa kuin todellista liikennetarvetta. Sama vaikutus näkyi myös liikennesuunnittelussa, jota pahimmillaan edusti usalaiselta Wilbur Smithiltä tilattu Helsingin kaupunkiseudun liikennetutkimus.

Espoon ensimmäinen yleiskaava valmistui 1968. Se perustui tavoitteeseen 300 000 asukasta v. 2000. Suunnitelma oli siis ylimitoitettu ja sen liikenneverkko oli oikea moottoritieviidakko.
Valtuusto ei onneksi sitä hyväksynyt. Yleiskaavan rakennetta ohjasivat aluerakentamissopimukset ja Espoon keskuksen voimakas painottaminen.

Seuraavan yleiskaavan laatimiseen pääsin v. 1974. Työ oli innostunutta ja sitä ohjasi koko kaupungin johto. Tuloksen hyväksyi kaupunginvaltuusto v. 1978. Suunnitelma perustui 240 000 asukkaaseen. Lähtökohtana olivat vanhat ja uudet aluerakentamissopimukset, mutta myös vanhojen pientaloalueiden tiivistäminen. Yleiskaava ei hajottanutkaan kaupunkirakennetta enää lisää.

Valtuuston päätös kumoutui kuitenkin valituksiin. Syynä tähän olivat valtuustoryhmien sopimat merkittävät muutokset kaavaan. Muutokset tehtiin hyvässä yhteistyössä rakennusliikkeiden kanssa villin lännen tapaan. Voimakas asukasliike närkästyi kuitenkin kunnallispolitiikan rappiosta ja laati oman asukasyleiskaavan sekä valitti kaavapäätöksestä.

Uutta yleiskaava ryhdyttiin laatimaan 80-luvun puolivälissä. Usko seudun voimakkaan kasvun jatkumisen oli lamakauden jäljiltä mennyt ja valtuusto hyväksyi lähtökohdaksi ainoastaan 210 000 väestötavoitteen vuodelle 2020 eli nyt yleiskaavaa laadittiin alimitoitettuna.

Suunnittelun aluksi laadittiin kuusi rakennevaihtoehtoa. Niiden vertailu osoitti, että itäpainotteinen - Leppävaaran ja Tapiolan suuralueita painottava eli seuturakenteeseen liittyvä on selvästi paras. Tämä ei kuitenkaan estänyt valitsemasta jatkosuunnittelun pohjaksi kaupunkia tasapainoisesti kehittävää vaihtoehtoa. Valinta osoitti, kuinka haitallista kuntakohtainen yleissuunnittelu on seudulla, jossa neljä kuntaa muodostavat kuitenkin yhtenäisen kaupunkialueen.

Vuonna 1989 kaupunginhallitus päätti jakaa yleiskaavan kahtia - pohjois- ja eteläosaan. Syynä oli raideliikenneselvityksen laatiminen eli Etelä-Espoon joukkoliikennejärjestelmäselvitys.

Pohjoisosien yleiskaava valmistui 90-luvun alussa ja hyväksyttiin valtuustossa 1994. Kaava laajensi pientaloalueita pitkin metsiä ja peltoja eri maanomistajille. Mitään johtoajatusta alueiden sijoittelussa ei ollut. Kun mahdollisimman montaa maanomistajaa haluttiin miellyttää, tuli alueita ainakin kolme kertaa enemmän kuin väestömitoitus edellytti. Taloudellisuudesta ja toiminnallisuudesta vähät välitettiin - mutta suunnitelma meni täydestä valtuustossa. Hista merkittiin selvitysalueeksi, kun haluttiin miellyttää Ihamuotiloiden perikuntaa. Merkittävä oli myös Ämmässuon kaatopaikka-aluevaraus, joka ei herättänyt silloin minkäänlaista vastustusta ympäristön asukkaissa.

Eteläosien raideliikenneselvitys valmistui v. 1991. Metro osoittautui kannattomaksi tarkastelluilla maankäytöillä. Tarkastelun heikkoutena oli, että joukkoliikennejärjestelmän ei oletettu vaikuttavan maankäyttöön ja että kannattavuudessa arvioitiin ainoastaan investointi- ja käyttökustannuksia. Tulosta selittää myös maankäytön tehottomuus metrojärjestelmälle sekä bussien pääsy moottoritietä melkein keskustaterminaaliin asti.

Eteläosien yleiskaavaluonnos laadittiin 240 000 asukkaan väestöpohjalle v. 2030. Luonnos valmistui v. 1996 pitkällisten selvitysten jälkeen. Selvitysten taso oli kuitenkin kehno eikä niistä ollut juuri hyötyä yleiskaavatyölle.

Uuden yleiskaavapäällikön johdolla aloitettiinkin koko kaavan laatiminen alusta. Valtuustossa hyväksyttiin uudet lähtökohdat v. 1998 ja maankäytölle laadittiin kolme rakennevaihtoehtoa. Yleiskaavatyön rinnalla selvitettiin jälleen joukkoliikennejärjestelmävaihtoehtoja, joissa uutena oli pikaraitiotie. Merkittävä päätös oli valtuuston v. 2002 hyväksymät yleiskaavan yleistavoitteet, joiden lähtökohtana oli kestävä kehitys eikä maakeinottelu. Valtapuolue kokoomus suhtautui kuitenkin lähtökohtiin epäluuloisesti, mikä ennakoi tulevia vaikeuksia.

Uusi yleiskaavaluonnos valmistui v. 2004. Se perustui nyt 300 000 asukkaaseen v. 2030 - asuinaluevarauksia kaavassa on kuitenkin lähtökohtaa selvästi enemmän. Joukkoliikennejärjestelmä oli edelleen auki, mikä jätti myös maankäytön painotuksen epäselväksi. Maankäyttö oli kuitenkin kaupunkirakennetta tiivistävää ja täydentävää. Suurpelto oli uutena suurena rakentamisalueena. Alueen rakentamista ajoivat maanomistajat ja silloin myös Nokia. Kaupungin johto asetti suuria toiveita alueen kehittämiselle täysin uudenlaisena yhteisönä.

Yleiskaavaluonnoksesta saadun palautteen käsittely kesti lautakunnassa yli vuoden. Merkittävimmät muutokset olivat Espoonkartanon osittainen muutos asuinalueeksi maanomistajan ja YIT:n tahdon mukaisesti sekä Suomenojan merkitseminen selvitysalueeksi.

Käsittelyn aikana valtuusto teki periaatepäätöksen metron rakentamisesta. Tämä ei kuitenkaan ole vaikuttanut yleiskaavan aluevarauksiin, koska virallisen opin mukaan joukkoliikennejärjestelmä ei vaikuta maankäyttöön, mikä ei tietenkään käytännössä pidä paikkaansa.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi eteläosien yleiskaavan 7.4.2008 eli kunnanvaltuuston päätöksestä laatia koko Espooseen yleiskaava sen hyväksymiseen valtuustossa meni yli 40 vuotta. Päätös ei kuitenkaan ole vielä lainvoimainen, sillä päätöksestä on valitettu. Valittajana on mm. Uudenmaan ympäristökeskus, joka on tyytymätön kaavan eräisiin yksityiskohtiin. Saako kaava koskaan lainvoiman, on syytä epäillä.

Eteläosien yleiskaavatyön rinnalla on laadittu Histan osayleiskaavaa, vaikka alueen rakentamisessa ei olekaan mitään järkeä. Tämä osoittaa, kuinka kauaksi Espoon kaavoituspolitiikassa on menty kestävän kehityksen periaatteista sekä maanomistajien ja YIT:n suosimisessa. Samaa kuvaavat myös epämääräiset kaavarunkotyöt Pohjois-Espoossa ja Espoonkartanossa.

Pääkaupunkiseudun kaupungit ovat tehneet periaatepäätöksen laatia alueelle yhteinen yleiskaava. Kaavan laatiminen on tarpeen mm. ilmastonmuutoksen torjumisen asettamien uusien vaatimusten takia. Seudulle tarvitaan kattava raideliikenneverkosto ja siihen tukeutuva kaupunkirakennetta tiivistävä ja täydentävä maankäyttö. Toivottavasti kaavan laatiminen annetaan elimelle, joka ottaa lähtökohdikseen MRL:n ja kestävän kehityksen. Näin voidaan taata myös Espoon kannalta paras lopputulos.